Arvostelussa: Steve Zissoun vedenalainen maailma
Wes Andersonin ohjaama Steve Zissoun vedenalainen maailma on kertomus erään ihmisrykelmän matkasta Jaguaarihain perässä.Tämä on siis päätavoite, joka kuitenkin katoaa ihmissuhdedraaman, merirosvojen kaappausten ym. alle.

Elokuvan päähenkilö on Steve Zissou (Bill Murray). Zissou on henkilönä kunnianosoitus Jacques Cousteau’lle. Hän on meridokumenttien ohjaaja ja ilmeisesti myös meribiologi.
Zissoun suuruutensa päivät ovat ohi, eivätkä hänen dokumenttielokuvansa enää saavuta suuren yleisön suosiota.
Oman kontrastinsa elokuvaan tuo Zissoun mahdollinen poika Ned (Owen Wilson), joka etsii Stevenin käsiinsä äitinsä kuoleman jälkeen. Elokuvassa ei selviä, onko Ned oikeasti Stevenin poika, vaan asiasta esitetään monia kantoja eri henkilöiden kautta.
Elokuvan hahmot ovat kaikki jotenkin vinksahtaneita. Koska henkilöt esitetään kuitenkin perusilmeellä, ei elokuva muutu pelkäksi komediaksi. Esimerkkinä Steven Zissoun arkkivihollinen Kapteeni Hennesey (Jeff Goldblum). Hennessey on sen verran outo hahmo, että hän voisi olla karannut jostakin lastenelokuvasta. Erona on tosiaankin se, että Jeff Goldblum ei hymyile tyhmästi eikä piereskele.
Elokuvan päävärinä on keltainen, lukuunottamatta kohtausta jossa Zissoun laivalle hyökkää joukko merirosvoja. Koko merirosvoepisodi on ehkä elokuvan hauskin kohta. SWAT-rynnäkkö tsunamin tuhoamaan hotelliin saa jo kankeimmatkin suomalaiset hymyilemään.
Kaikenkaikkiian mielestäni elokuva oli hyvä tunnelmointielokuva, joka pitää katsoa rauhassa, ja mielellään isolta ruudulta.
****/5
(Olli Kopakkala 2005)
————————————————————–
Steve Zissoun vedenalainen maailma kertoo jo ensi minuuteilla mistä tässä oikeasti on kyse: huijauksesta.
Koko juoni perustuu Zissoun feikkidokumenttielokuvien ympärille, lavasteet on tarkoituksella jätetty näyttämään lavasteilta, ainoat eläimet ovat halvalla grafiikalla toteutettuja mielikuvitusolentoja, ja itse elokuvan nimikin on harhaanjohtava. Mitään “veden alaista maailmaa” ei ole. Elokuva on sentään kuvattu Filippiineillä, silti ainoat vedenalaiset kohtaukset ovat värittömimpiä ja muovisempia kuin missään.
Kaikki aika kuluu lahjakkaiden näyttelijöiden seurusteluun ja surkeaan huumoriin joka uppoaa ehkä vanhuksiin tai lievästi huumorintajuttomille. Bill Murray esittää samaa pessimistisen elämänasenteensa omaavaa miestä mitä muissakin elokuvissa ja muut palkitut näyttelijät kuten Cate Blanchett (oscar voittaja) lukevat vuorosanasa ja kiroilevat, sekä laukovat typeriä vitsejä.
Siksi tätä elokuvaa kannattaakin lähteä katsomaan dramatiikan vuoksi, eikä seikkailujen ja komedian, kuten harhaanjohtavasti ennakkotiedoissa on annettu ymmärtää.
Hyviä puolia tosin löytää jos tahtoo etsiä. Steve Zissou nimittäin parodioi EUROOPPALAISTA TV-dokumenttisarjaa, eikä USA:n lippuja näy missään. Hollywood-tuotannoksi tämä siis on erittäin poikkeava. _Silti_ mukana on amerikkalaiseen tyyliin mainoskatkoja kesken elokuvan, kuten Adidaksen sporttikengät ja Speedon uimahousut.
**/5
(Henry Ahlavuo)










Tuosta feikkidokumentista vielä, että elokuvassa toisaalta näytetään kuinka absurdeja asioita oikeasti tapahtuu.
Esim. juuri merirosvojen hyökkäys.
—
“Why are you wearing that stupid bunny suit?”
“Why are you wearing that stupid Man Suit?”
Mun muistaakseni se poika homma kyllä selvii yleisölle mutta ei steve zizzoulle.
—
“Hard work never killed anyone,
But why chance it?”
vv
“Evolution created anchovies.
Man’s ignorance put them on pizza”
Niin ja kannattaa toki kattoa elokuvat aina alusta loppuun vaikkei se varmaan mitään olis muuttanu arvostelija kakkosen kohdalla…
—
“Hard work never killed anyone,
But why chance it?”
vv
“Evolution created anchovies.
Man’s ignorance put them on pizza”
Noh se jää silleen auki, että sen Zissoun ex-vaimo/nyk. vaimo sanoo, että se on tuhkamuna.
Mutta ei siitä voi olla silleen varma, kun se on esitetty oudosti.
—
“Why are you wearing that stupid bunny suit?”
“Why are you wearing that stupid Man Suit?”
Joka tapauksessa se oli mun mielestä aika epämiellyttävä elokuva ja kyllä katoin sen "loppuhuipennuksen" ja se vaan vahvistu mun mielipidettä tästä leffasta.
Se muovailuvahasta tehty "jaguaarihai" oli jotenkin niin piste I:n päälle.
—
“Minä olen johtaja. Minun ei tarvitse selittää, miksi sanon asioita. Se on mielenkiintoinen juttu presidenttinä olemisessa” - Bush
Tässä tulee just esiin se mistä oon netissäkin lukenu.
Eli että tää elokuva riippuu kauheesti siitä, millä mielellä sen kattoo, ja miten siihen suhtautuu.
Ite tykkäsin niistä 3-D/muovailuvahaeläimistä, mielestäni ne sopi hyvin tohon elokuvaan.
Mutta jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
—
“Why are you wearing that stupid bunny suit?”
“Why are you wearing that stupid Man Suit?”
Leave your response!
Uusi reniets
Äänestys
Pages
Blogroll
Most Rated
Recent Posts
Most Commented
Most Viewed